tiistai 19. elokuuta 2014

Koodauksen ABC: 1. oppitunti

Koodauksen ABC - kurssi on nyt saatu käytiin. Kurssille ilmoittautui 15 oppilasta, joista 4 heitti hanskat tiskiin jo ensimmäisen kaksoistunnin jälkeen (vaihtoivat koodauksen toiseen valinnaiseen). Tämä kertoo, joko siitä että koodaaminen ei sovi kaikille tai sitten näillä oppilailla ei ollut hajuakaan siitä mitä koodaaminen edes on. Ja tietysti on myös mahdollista, että syy on opettajassa: olen vain erityisen huono ja tylsä opettaja (huokaus).

Koodauksen ABC:llä ei ole kovin tarkkaa kurssisuunnitelmaa. Tällä hetkellä menen viikko kerrallaan, koska en voi tietää miten asia uppoaa oppilaisiin. Lähdimme liikkeelle piirtotyökaluista ja DrRacketiin tutustumisesta oheisen 1. Harjoituksen avulla.

1. Harjoitus (lataa ohje tästä)

Osa oppilaista osasi hyvinkin itsenäisesti lukea ohjeita, ja olin positiivisesti yllättynyt kuinka moni oppilaista sai pienen auttamisen jälkeen Suomen lipun valmiiksi. Painotin tunnilla sitä, että koodaaminen on aluksi todella hankalaa mutta kun juonesta pääsee selville se on todella antoisaa. Hanskat tiskiin heittäneille ehti paljastua vain se vaikeus: circle pitää kirjoittaa circle (ei cricle tai cirle) ja sulkumerkit on oltava oikeissa kohdissa, muuten tulee virheilmoituksia.

Ensimmäisen tunnin koodaushaasteet
Huomasin heti ensimmäisellä tunnilla käyttäväni paljon oppilaille uutta sanastoa. Jotta saimme piirrettyä ympyröitä, suorakulmioita, kolmioita ja yhdistettyjä kuvioita, jouduin ottamaan puheeksi kirjasto:n, koska käytimme 2htdp/image:a. Että saimme ensimmäisen kuvion piirrettyä, oli käytettävä jo sanaa funktio ja parametrit. Ja vaikka en ollut ajatellut edes sanoa sanaa tietotyyppi niin sekin tuli tunnilla mainittua kun kävimme läpi sitä miksi osa parametreistä oli lainausmerkkien sisällä (merkkijono eli string), ja osa taas ei (numero). Ja ehkä siinä vaiheessa kun sanoin, että circle - funktio palauttaa tietotyyppiä, joka on kuva, olisi jo pitänyt tajuta lopettaa. No, tieto lisää tuskaa.

Tunnin jälkeen tuli sellainen fiilis, että kaikki oppilaat eivät kuitenkaan jaksa lukea pitkää tekstiä. Heille pitäisi olla lyhyemmät ohjeet. Siksi tein seuraavaa tuntia varten nämä rautalankaohjeet piirtotyökalujen käyttöön (tulostin nämä myös luokan seinälle):








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti